Olin viime viikolla alkuiltapäivästä kaupan kassajonossa. Edessäni
pari asiakasta, maksamisvuorossa alakouluikäinen, ehkä neljä-viidesluokkalainen, hieman pullea tyttö. Hän osti sipsipussin, limpparin ja suklaapatukan. Väkisin
mieleeni tuli säälinsekaisia ajatuksia: "Voi eikö tuolla tytöllä muka olisi kotona terveellisempää välipalaa? Onpa surku, että jo tuossa iässä omaksunut
tuollaiset välipalatottumukset. Näkyvät jo ylipainonakin. Tyttö-raasu tulee
vielä taistelemaan aikuisena asian kanssa..." Tyttö yritti maksaa
ostoksiaan kun kassa ilmoitti, että viisi senttiä summasta uupuu. Tyttö hieman
häkeltyi, ilmeestä paistoi jo pieni hätä ja hämmennys, kun ojensin parin
asiakkaan takaa tytölle puuttuvan viisisenttisen. Tyttö oli ilmeisen yllättynyt
eleestäni ja kiitos tuli kyllä suoraan sydämestä :) Tytön pakatessa
tuotteitaan katseemme vielä kohtasivat ja sain osakseni aivan mahtavan leveän, aidon
kiitollisen hymyn <3
Merkityksetöntä oli, että tuin ylipainoisen lapsen epäterveellisiä ostoksia. Toivon, ettei kukaan ikinä sano lapselle ääneen sitä, mitä hänestä ajattelin! Ei noilla sanoilla. Ylipainon ja syömistottumusten arvosteleminen johtavat pahimmillaan huonoon itsetuntoon, vääristyneeseen minäkuvaan ja henkisiin traumoihin, mitkä pahimmassa tapauksessa kostaantuvat lapselle myöhemmin syömishäiriöinä tai masennuksena. Sydämestäni toivon, että tälle lapselle terveellinen ruoka ja terveelliset herkut esitetään positiivisina vaihtoehtoina, vanhempien/ystävien kanssa yhdessä kokeillen, ilman syyllistämistä. Painolla ei sinänsä ole mitään merkitystä. Se normalisoituu kyllä automaattisesti, jos kehoa vain ruokkii ravinteilla, ei tyhjillä kaloreilla tai aivokemiaa sotkevilla kemikaaleilla. Kun Petri yhteenmuutettuamme alkoi täyttää vatsaansa ravinteilla, tippui hänen painonsa 15 kg, ilman nälkää tai tietoista laihduttamista. No mutta, ravinto olkoon joskus oma aiheensa, tai muutama! ;)
 |
| Maistuu parhaiten aitan rapulla nautittuna <3 |
Lähtiessäni ajamaan kaupalta kotiinpäin ymmärsin sen sijaan tapahtuneen todellisen arvon. Viisi senttiä on mitätön
summa, mutta tässä tapauksessa toki juuri se puuttuva. Kuitenkin merkityksellisempää
oli, että lapsi sai kokea pienen hyvän teon, itselleen tuntemattoman ihmisen
toimesta. Uskon, että tämä jäi lapselle pitkäksi aikaa mieleen. Ehkä hän kertoi kotona vanhemmilleen tai
ystävilleen tapahtuneesta. Tärkeintä kuitenkin oli, että tapahtuma jätti ikuisen
muistijäljen tytön mieleen (sydämeen). Jokaisella kohtaamallamme asialla, tapahtumalla ja ihmisellä, on meille oma viestinsä ja merkityksensä. Joko opimme siitä, tai kohtaamme asian niin monesti, että opimme (itse noudattanut elämässäni pitkälle tuota jälkimmäistä, hivenen työläämpää taktiikkaa... ;) ). Tyttö tulee aina muistamaan, joko tietoisesti tai alitajuntaisesti, sen lämpimän hyvänolon ja ilon tunteen, minkä tuntemattoman ihmisen sinänsä pieni teko sai hänessä aikaan. Kun saamme osaksemme hyvää, jaamme hyvää. Olen varma, että sieltä tytön muistoista tapahtuma kumpuaa esiin omana spontaanina tai harkittuna kauniina tekona jollekin tuntemattomalle! Ja joka taas omalta osaltaan jakaa hyvää mieltä ja iloa eteenpäin :) Hyvillä teoilla kun on tapana moninkertaistua :) Ja näin viisi senttiä onkin saanut aivan uudet mittasuhteet! Koskaan ei pidä aliarvioida pientenkään hyvien tekojen ja eleiden, hymyn ja ystävällisen sanan voimaa <3 Viiden sentin hyvässä teossa voi piillä miljoonan pienen hyvän teon alku ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti