Kanojen terveysruokaa

Olen viime aikoina innostunut fermentoinnista. Innostus lähti viime talvena maitokefiiristä ja laajeni pian vesikefiiriin ja kombuchaan. Näihin terveellisiin ja herkullisiin juomiin on tullut oikein himo, ja me molemmat Petrin kanssa juommekin niitä helposti litran päivässä. Nähtävästi tämä innostus ei ota laantuakseen, sillä viime viikkoina olen laajentanut fermentointi-innostukseni myös kanojen ruokaan :)

Fermentoidulla kananruualla on kanalle samat terveysvaikutukset kuin hapatetuilla ruuilla ja fermentoiduilla juomilla meille ihmisille. Fermentoitu kananruoka on siis maitohappokäynyttä ja näin ollen täynnä hyviä bakteereja ja entsyymejä. Se helpottaa ruuansulatusta, ylläpitää terveyttä, antaa elinvoimaa, kasvattaa lihaksistoa ja lisää kiiltoa sulkiin.

Kananruuan fermentoiminen on helpompaa kuin heinänteko:

1. Tarvitset ison teräksisen tai lasisen astian. Muovista en suosittele, koska muovista voi liueta käymisen aikana haitallisia aineita ruokaan. Itse käyttänyt kuvan emaalista astiaa, mutta kattila on vanha ja pinta osin hapertunut, joten en luota etteikö siitäkin liukenisi ruokaan haitallisia aineita. Eilisen satsin laitoin poikkeuksellisesti vuorokaudeksi muoviämpäriin muhimaan, josta siirrän sen hankkimaani 10 litran teräksiseen kattilaan, jota jatkossa aion käyttää.

2. Täytä astia noin puolilleen kuiva-aineksilla. Voit käyttää mm. jyviä, valmisrehua, jauhoja, hiutaleita, kasviksia, leipää, murskattuja munankuoria, siemeniä, suurimoita, marjoja, kuivattua merilevää, herneitä, härkäpapuja  jne. Lihaa ei kuitenkaan pidä lisätä.

Kuvan ainesten lisäksi laitoin tämän kertaiseen satsiin aroniaa, porkkanaraastetta, hampunsiemeniä, munankuoria, merileväjauhetta, ruohoa, sekä hapankaalia prosessin käynnistämiseksi.

3. Kaada päälle vesi. Jätä useampi sentti turpoamisvaraa ja lisää vettä tarvittaessa myöhemminkin niin että koko massa jää selkeästi veden alle. Veden päälle jäänyt ruoka homehtuu.

4. Lisää seokseen vielä jokin hapantuote "starttaamaan" prosessi. Tähän tarkoitukseen käyvät mm. pastöroimaton hapankaali tai pastöroimaton omenaviinietikka. Pastöroidut tuotteet ovat kuolleita, eivätkä prosessia aloita. Itse olen käyttänyt myös vesikefiiriä käymisen aloittamiseksi. Eräiden lähteiden mukaan mitään startteria ei välttämättä edes tarvita. Prosessi lähtee siis käyntiin ilmankin. Itse en tätä tosin ole kokeillut.

5. Sekoita ja peitä hengittävällä kannella. Seosta on hyvä myös sekoitella muutaman kerran päivässä, ainakin aluksi. Itselläni mössö pöhisee tuossa tiskipöydällä, josta sitä on helppo ohi mennessä aina muistaa möyhäistä.

6. Seoksesta voi antaa kanoille osan jo samana päivänä, mutta monet lähteet suosittelevat vähintään vuorokauden, jopa kolmen, fermentoitumisaikaa.

7. Halutessaan koko seoksen voi käyttää kerrallaan pois ja ottaa ylijääneen nesteen talteen uuden satsin siemeneksi. Toinen tapa on lisätä otetun ruokamäärän verran aina uutta tilalle, jolloin kanoille on joka päivä fermentoitua ruokaa tarjolla. Maitohappokäyminen estää ruokaa pilaantumasta. Itse olen suosinut tuota kertakäyttöistä tapaa, mutta nyt ajattelin kokeilla kuinka kestofermentointi sujuu.

"Hyi yök, en söis!", tuumaa Pate.

Lisää tietoa asiasta täältä. 

Viidessä sentissä miljoonan alku :)

Olin viime viikolla alkuiltapäivästä kaupan kassajonossa. Edessäni pari asiakasta, maksamisvuorossa alakouluikäinen, ehkä neljä-viidesluokkalainen, hieman pullea tyttö. Hän osti sipsipussin, limpparin ja suklaapatukan. Väkisin mieleeni tuli säälinsekaisia ajatuksia: "Voi eikö tuolla tytöllä muka olisi kotona terveellisempää välipalaa? Onpa surku, että jo tuossa iässä omaksunut tuollaiset välipalatottumukset. Näkyvät jo ylipainonakin. Tyttö-raasu tulee vielä taistelemaan aikuisena asian kanssa..." Tyttö yritti maksaa ostoksiaan kun kassa ilmoitti, että viisi senttiä summasta uupuu. Tyttö hieman häkeltyi, ilmeestä paistoi jo pieni hätä ja hämmennys, kun ojensin parin asiakkaan takaa tytölle puuttuvan viisisenttisen. Tyttö oli ilmeisen yllättynyt eleestäni ja kiitos tuli kyllä suoraan sydämestä :) Tytön pakatessa tuotteitaan katseemme vielä kohtasivat ja sain osakseni aivan mahtavan leveän, aidon kiitollisen hymyn <3

Merkityksetöntä oli, että tuin ylipainoisen lapsen epäterveellisiä ostoksia. Toivon, ettei kukaan ikinä sano lapselle ääneen sitä, mitä hänestä ajattelin! Ei noilla sanoilla. Ylipainon ja syömistottumusten arvosteleminen johtavat pahimmillaan huonoon itsetuntoon, vääristyneeseen minäkuvaan ja henkisiin traumoihin, mitkä pahimmassa tapauksessa kostaantuvat lapselle myöhemmin syömishäiriöinä tai masennuksena. Sydämestäni toivon, että tälle lapselle terveellinen ruoka ja terveelliset herkut esitetään positiivisina vaihtoehtoina, vanhempien/ystävien kanssa yhdessä kokeillen, ilman syyllistämistä. Painolla ei sinänsä ole mitään merkitystä. Se normalisoituu kyllä automaattisesti, jos kehoa vain ruokkii ravinteilla, ei tyhjillä kaloreilla tai aivokemiaa sotkevilla kemikaaleilla. Kun Petri yhteenmuutettuamme alkoi täyttää vatsaansa ravinteilla, tippui hänen painonsa 15 kg, ilman nälkää tai tietoista laihduttamista. No mutta, ravinto olkoon joskus oma aiheensa, tai muutama! ;)

Maistuu parhaiten aitan rapulla nautittuna <3

Possut Kukka ja Päkylä :)

Vuohi on köyhän miehen lehmä, sanotaan. Se on myös liian pienitonttisen naisen lehmän korvike :) 4000 neliön tiluksille ei kahta kyyttöä vain mahdu. No can do, niinpä meille muutti toukokuussa kaksi vuohea. Ristin kutun Kukaksi ja sen 3-kuukautisen kilin Päkyläksi. Kukka ja Päksy asuivat ennen isossa vuohilaumassa, jossa olivat saaneet elää melkolailla "pellossa". Koko tontti oli aidattu eläimille, ja samalla laitumella oli parin-kolmenkymmenen vuohen lisäksi neljä hevosta ja yhdeksän alpakkaa, ja juoksenteli siellä kymmenkunta isoa koiraakin seassa, kanojen ja muiden lintujen määrän lähennellessä melko varmaan sataa. Olimme me siinä huuli pyöreänä kun sinne kaiken keskelle vuohenkuljetusajoneuvoksi muunnetulla transiitilla ajoimme. Ei meinattu autosta ulos päästä kun olimme hetkessä kaikenmaailman kaviokavereiden ja sarvipäiden ympäröimänä :)

Vihdoin kotona pitkän automatkan jälkeen, ennen Suurta Metsäseikkailua.

Kukan ja Päkylän muutto meille ei olisi sananmukaisesti paljon enempää päin metsää varmaan voinut mennä, sillä tunti kotiin saapumisen jälkeen Kukan nahkaremmi petti ja kuttu paineli kili perässään perävalot vaan vilkkuen vauhkona metsään. Seuraavat 1,5 vrk rämmimmekin sitten metsässä niiden perässä. Välissä kävimme vain nukkumassa neljän tunnin pimeä aika. Muutama näköhavaintoakin saatiin, mutta vuohet olivat liian peloissaan, eivätkä meihin tai uuteen kotiinsa vielä alkuunkaan leimaantuneet, joten kiinni niitä oli mahdoton saada. Onneksi oli Kukalla ja erityisesti pienellä Päkylä-kilillä varjelus matkassa, eivätkä takametsässämme tiedetysti majailevat ilvekset tai sudet niitä hätyytelleet <3 Kuin ihmeen kaupalla saimme seikkailijat lopulta kuitenkin jallitettua läheiseen konehalliin, josta nappasimme raasut vihdoin naapurin isännän avustuksella kiinni <3 

Tästä kaikesta tuntuu olevan jo ikuisuus. Näistä pelokkaista vauhkoilijoista on kuoriutunut lempeä ja luottavainen, mutta omapäisen vaativa parivaljakko <3

Kaksi Jästipäätä mittelevät :)

Maksalaatikkoa ja maksapihvejä

Maksa on terveellistä. Siis puhdas maksa. Kaupan tiskiltä en uskaltaisi sitä ostaa. En tosin ole ostanut ylipäätänsä minkäänlaista lihaa kaupasta enää 5 vuoteen. Syömme vain niittykarjan luomulihaa. Suomesta löytyy jo aika paljon näitä highlandtiloja, joilla eläimiä ei kasvateta väkisin väkirehulla mahdollisimman nopeasti teuraskuntoon, vaan eläimet saavat elää mahdollisimman lajityypillistä ja luonnonmukaista elämää korsirehua syöden. Highlandien kasvatus on eettisesti ja ekologisesti kestävää, ja sen maistaa myös lihassa, mikä ei ole tulehtunutta, kuten väkirehulla syötetyn naudan liha. Meillä on parikin highlandtilaa suhteellisen lähellä, joista erityisesti Metsäojan Tilaa voin lämpimästi suositella (Metsäojan tila).

Päätin siis tehdä maksalaatikkoa ja maksapihvejä. Toista kertaa elämässäni. Ensimmäisen kerran jälkeen päätin, että se oli viimeinen kerta. Aika kultaa muistot ja taas onneton yritin...

Ei muuta kuin laadukas kilon köntti maksaa toiseen käteen, toiseen paras veitseni. Valmiina taistoon! Google kertoi, että maksan kalvon irroittaminen on helppoa. Oli joo ihan h*vetin helppoa. Lähti vaan puolet maksastakin sen kalvon mukana. Ja loppu mössääntyi epämääräiseksi kasaksi kulhoon. Toisaalta, eipähän tarvinnut lihamyllyä sotkea ja tehdä ikävää tiskiä, mikä on näin vesiputkettomassa taloudessa aina helkkarin hyvä juttu. Mutta miten ne maksan kalvopäällysteiset salamyhkäiset onkalot ja ne kaikki pienet roippeet on muka mahdollista saada pois, etteivät jää ällöttävästi suuhun pyörimään!? Lopputulos oli, että kilon maksan teurastuksesta puolet meni koirille, toisesta puolesta räävin kasaan jonkinlaiset pihvit ja laatikon. Mies on onneksi niin fiksu ja ihana, että kehuu aina kaikkea laittamaani ruokaa <3 Itsesuojeluvaistoa, luulisin.

Sadonkorjuuta keväästä syksyyn

Kevään sadonkorjuun aloittavat herkulliset villivihannekset, joista ensimmäisinä huhtikuun loppupuolella maasta nousevat suosikkini, nokkonen ja vuohenputki. Vuohenputki on erittäin maukas kasvi, jossa on persiljamainen maku. Se sopii erinomaisesti salaatteihin.

Toukokuu on hektistä aikaa, sillä silloin kerätään villivihannekset talvea varten ja kylvetään kasvimaa.

Kesäisin kaikenlaista herkkua on tarjolla niin runsaasti, ettei kaikkea millään tahdo ehtiä hyödyntää :P

Elokuun odotetuimpia hetkiä on hunajankeruu <3 Se ensimmäinen lusikallinen valehtelematta sulaa suuhun :P

Noin puolet talteen ottamastamme hunajasta linkoamme irti kennoista ja purkitamme sellaisenaan suodattamatta. Loput talletamme kennohunajana. Kumpikin tapa säilöö hunajan aidoimmillaan, eli suodattamattomana ja kuumentamattomana. Tällöin hunaja sisältää mm. huipputerveellistä pergaa, vahaa ja siitepölyä, eli ne parhaimmat aineet, jotka esteettisistä syistä otetaan kaupan hunajasta pois.

Syksyllä taas puuhaa piisaa, jos yhtään tällaisesta osittaisesta omavaraistaloudesta haaveilee :) Porkkanat, punajuuret ja lantut on jo kellariin nostettu, ja härkäpavut esikeitetty ja pakastettu. Pakastimessa on myös parikymmentä kiloa sosekeittoja, joihin survoin kaikkea mahdollista, porkkanaa, naurista, punajuurta, parsakaalia, lehtikaalia, sipulia, nokkosta jne. Ne ovat talven pelastus! Sen kuin kippaa vain pakasterasian kattilaan ja lisää nesteeksi luuliemeä tai kookosmaitoa :) Usein lisään myös linssejä, joskus lihaa, näin keittoon saa lisää "suutuntumaa" ja ruokaisuutta.

Marjat ja omenat ovat syksyllä oma hommansa. Suositaan itsepoimittavia, ilmaisia marjoja, eli mustikkaa, herukkaa, karviaista, puolukkaa ja aroniaa. Pakastan marjat omaan käyttöön aina kokonaisena, jotta vitamiinit säilyvät parhaiten, luonnollisesti ilman sokeria. Omenat halkaisen kahtia tai oikein isot kolmeen osaan. Yleensä marjoja ja omenia kertyy pakkaseen huikeat 200 kg (meillä on 5 pakastinta, eikä yhtään liikaa :D), joista meidän kahden hengen talous käyttää puolesta kilosta kiloon päivässä, yleensä smoothiessa ja/tai omatekoisen viilin/kefiirin kanssa.

Tänä vuonna oli pihapuissa niin huikea pihlajanmarjasato, että innostuin ensimmäistä kertaa myös kuivaamaan marjoja. Ajatuksena oli kuivata pari ämpärillistä pihlajanmarjoja kanoille ja vuohille talven vitamiineiksi. Noh, kanani ovat maailmankaikkeuden ronkelimpia otuksia, joten testattuani sekä tuoreita, että kuivattuja pihlajanmarjoja, tuli hyvin selväksi, että nämä herkut ovat kaikki sitten Kukalle ja Päkylälle :)

"Herkullisia", sanoi vuohi pihlajanmarjoista :)

Sain äidiltä ja äidin naapureilta myös valtavat määrät aroniaa vuohille heidän leikatessa tonttien välistä aitaansa. Marjoja oli niin paljon, että iso osa olisi väkisinkin mädäntynyt maahan, koska kerrallaan ei vuohillekaan kovin suurta määrää marjoja uskalla antaa, ettei ala vatsassa käymään. Kanoille muussasin pari iltaa 25 kg:n verran marjoja pakasterasioihin, mistä ne on kätevä kipata talvella puuron sekaan vitamiineiksi. Onneksi on noita pakastimia! ;)

Keksin kokeilla myös aronioiden kuivausta. Kuivuria meillä ei ole, joten sekä pihlajanmarjat että aroniat oli kuivattava uunissa. Uunina meillä on tuollainen "muutama" vuosikymmen vanha kaksiliesinen Slev :) Toimii kuin junan vessa, niinkuin kaikki entisajan kodinkoneet. Nykyäänhän koneet tehdään tahallaan heikoiksi, jotta kulutus ei vain pääse hiipumaan. Nerokasta.

Nyt on Slev painanut pari viikkoa yötä päivää marjoja kuivaksi, aronioissa menee kokonaista kolme vuorokautta ennenkuin ovat purkitettavassa kunnossa. Mitäpä sitä ei possujensa (vuohiensa) <3 eteen tekisi :)

Luonnonmukaista proteiinia kanaparvelle :)

Jippiaijee, tänään saapui postissa yhden naisen protesti kananrehun soijaa vastaan, ikioma jauhomatokommuunini! :D Ja niin olen intoa piukeena, että päätin kirjoittaa aiheesta ensimmäisen blogikirjoitukseni, jota jo kolmisen vuotta tässä on suunniteltukin ;)

Rakastin jo pikkutyttönä "matosopan" tekemistä. Keräsin matoja astiaan ja sekoittelin niitä vesi-mutamössössä. Kun soppa oli valmista, huusin äidille: "Syömään!". Ja äiti tuli, maiskutteli ja kehui miten hyvää matosoppaa olin tehnyt :) Kastemadot ovat edelleen hassusti lähellä sydäntä. Jostain olen lukenut, että niillä olisi ihan oikea sosiaalinen elämäkin, tekevät mm. useita vastavuoroisia kosiskelumatkoja partnerin käytävän suuaukolle ennen pariutumista. Naapuritkin otetaan huomioon, sillä uudelle alueelle levittäytyessään kastemadot sijoittavat käytävänsä säännölliseen asetelmaan noin 15 senttimetrin päähän lähimmästä naapuristaan. Pidän kastemadoista toki myös sen takia, että ne tekevät tärkeää työtä kasvimaallani. Kastemadon kotikäytävän kautta ilma ja vesi pääsevät syvälle maahan. Ruokaillessaan kastemadot pilkkovat kasvijätteitä ja ulostavat vastavuoroisesti ravinteita kasvien käytettäväksi. Melkoisen tärkeitä työmiehiä kasvimaalleni siis! Sympatiani kastematoja kohtaan on estänyt minua kaivamasta kanoilleni matoja, vaikka tiedän niiden olevan täydellistä, luonnollista proteiinia kanojeni ravinnoksi. Proteiinina kanoilleni olenkin lähinnä hapattanut lähikyyttötilan raakamaidosta viiliä ja kefiiriä, ja syöttänyt toki puurojen ja jyvien lisäksi kanoille myös valmisrehua, mikä itsessään sisältää proteiinin.

Valmiskananrehun proteiininlähteenä käytetään lähes yksinomaan (fermentoimatonta) soijaa, mitä en pidä ihmisten, enkä kanojenkaan ruokana (Linkki). Ennen hullun lehmän taudista noussutta kohua kananrehut sisälsivät naudan luu-lihajauhoa, mutta kohun myötä se kiellettiin. Siis vaikka kana on sekasyöjä, toisin kuin nauta, jolle luonnollisesti tulee ongelmia jos sille syötetään omia lajitovereitaan.

Korvaavaksi proteiininlähteeksi kananrehuun valikoitui soija, mitä nyt roudataan merten takaa toiselta puolelta maapalloa jäätävän saastuttavilla tankkereilla, kun samaan aikaan kotimainen luu-lihajauho on ongelmajätettä. Soijan isona ongelmana on myös, että kaikesta maailman soijasta jo 90% on geenimanipuloitua. Ja kuten kukaan yhtään asiaan perehtynyt tietää, geenimanipulointi ei ole täyttänyt mitään siihen kohdistettuja odotuksia, vaan tuonut mukanaan valtavasti terveydellisiä ja taloudellisia ongelmia niin viljelijöille kuin GMO-rehua syöville eläimillekin.

Valitettavasti Suomessakin hyväksyttiin viime vuonna geenimanipuloitujen ainesosien käyttö osana eläintenrehua. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että broilerit, jotka tarvitsevat paljon proteiineja kasvaakseen nopeasti, kasvavat Suomessa nykyään GMO-soijalla. Luomukanaa on kaupoissa kehnosti saatavilla, ja koska broilerin kasvatukseen liittyy myös paljon eettisiä ongelmia, en itse ole ostanut broileria kaupasta enää 5 vuoteen. Kanaa tosin syön muutaman kerran vuodessa ulkona, enkä kylässäkään siitä tietenkään kieltäydy. Samoin kananmunantuotannossa tehokanaloiden kanat munivat joka päivä suuria munia, ja tarvitsevat näin ollen paljon proteiinia. Luomutuotannossa GMO:ta ei sallita, eli luomumunia tuottavat kanat syövät luomurehua, jonka sisältämä soija on geenimanipuloimatonta.

Omien kanojemme jyvät olen ostanut luomutuottajalta suoraan, ja rehuna olemme käyttäneet geenimanipuloimatonta (luomu)rehua. Olen kuitenkin pitänyt epäkohtana, että saatavilla ei oikein ole vaihtoehtoa, jossa rehun sisältämä proteiini olisi jotain muuta kuin soijaa (ensi vuonna tosin saattaa pieni kotimainen yrittäjä olla tuomassa markkinoille soijatonta kananrehua. Tätä todellakin odotan! (Linkki)

Facebookissa toimii aktiivinen "munanetti", jossa kotikanalaharrastelijat vaihtavat monenlaisia vinkkejä. Munanetti on ollut kanojen saavuttua raamattuni, ja sitä kautta löytyi myös ihana jauhomatojen ja muiden ötököiden kasvattaja, joka laittoi aloituspaketin minulle tulemaan :) Ja vihdoin paketti on täällä!! :D

Jauhomatojen elämässä on kolme eri vaihetta; toukka, kotelo ja koppakuoriainen. Paras tuotto tulee, jos kaikki vaiheet kasvattaa omissa laatikoissaan, mutta itse aloittelen hommaa helpommalla tavalla, eli hoitamalla vain yhtä laatikkoa, missä kaikki vaiheet sekaisin. Jauhomadoille kelpaa ruuaksi mikä tahansa jauho, tosin ilmavuutta seokseen tuodaan leseillä ja hiutaleilla. Lisäksi hieman jotain tuoreravintoa, esim. kurkkua tai porkkanaa, sillä jauhomadot eivät varsinaisesti juo, vaan ottavat tarvitsemansa nesteen tuoreravinnosta. Aika ajoin myös vähän jotain proteiinia sekaan (esim. koiran tai kissan kuivamuonaa jauhettuna), jotta eivät ala nakertelemaan toisiaan. Levitin laatikon pohjalle parin sentin verran luomulaatuisia kauraleseitä ja kookosjauhoa, ja laitoin nesteeksi muutaman palan porkkanaa. Ja ei kun otukset uuteen residenssiinsä tutustumaan!

Hyvin olivat toukat ja koppikset selvinneet kolmen päivän matkustamisesta, sillä sellainen kuhina alkoi heti laatikossa! Tosin kerääntyivät heti porkkana-apajille, eli janottamaan oli reissaaminen pienet laittanut :) Tässä tämä ilta meneenkin ötököitä ihmetellessä! :D