Tovi vierähtänyt sitten viime kuulumisten. Blogin päivittäminen ei suinkaan ole
jäänyt sen vuoksi, etteikö uusmaalaisilla olisi ollut mitään kerrottavaa,
päinvastoin kaikenlaista on sattunut ja tapahtunut sitten kevään viimeisen
kirjoituksen. Kevään korvilla kuvittelimme, että ah ihanaa, edessä ensimmäinen
kesä, jolloin saamme vain olla ja nauttia olostamme kun edelliset neljä kesää
ovat menneet mökin ja muun pihapiirin kunnostamisessa. Hah, ei niin lokoista sentään! Kesästä tulikin sitten kaikinpuolin raskaampi kuin osasi odottaa. Oli kaikenlaista pientä
ja suurempaa huolta, surua ja luopumista, minkä vuoksi blogaaminenkin jäi.
Kesän alussa kohtasimme onnettomuuden, joka vei kesäkuun parin ensimmäisen
viikon ajan kaiken huomiomme ja energiamme. Siitä selvittyämme tuli väistämättä
aika luopua rakkaasta pienestä Jäkälästä <3 Sniisk, niin kovin siihen
tenavaan ehti vain kahden ja puolen kuukauden aikana kiintyä, että luopuminen
oli vaikeaa ja haikeaa. Pukkikili tulee kuitenkin keskenkasvuisuudestaan huolimatta
sukukypsäksi hyvin varhain ja voi astua emänsä jo kolmen kuukauden ikäisenä,
joten luopumista ei voinut pitkittää. Jäkälä sai onneksi kodin ystäväni luota,
pääsi isännäksi Pohjanmaalle ja sai kolme tyttöystävää <3 Yhden tyttökaverin
Jäkälä tosin otti meiltä mukaansa kun annoimme ”isosisko” Päkylän Jäkälän
mukana. Päkylän lähtö oli toki itselle ylimääräinen luopuminen, mutta myös
helpotus, sillä koin helpommaksi luopua Jäkälästä kun se sai tutun
leikkikaverin tueksi ja turvaksi mukaansa uuteen kotiin. Lisäksi meillä oli pieni
huoli siitä jäisikö Ilona ihan yksin Kukan ja Päkylän ollessa niin tiivis
parivaljakko, ja Kukan pomottaja-luonteen vuoksi. Päkylän lähdettyä Kukka ja
Ilona ovat kuitenkin lähentyneet, kuten toivoimmekin, ja Ilona uskaltaa paremmin puolustautua ja jopa
laittaa välillä vähän hanttiin Kukan määräilylle.
 |
| Varukseton elämänilo ja rakkaus <3 Maailman kiltein pikkupukki Jäkälä n. 2 kk <3 |
 |
| Syyskuussa käytiin Jäkälää moikkaamassa. Tällainen virnuileva hurmuri siitä oli kasvanut!! <3 Ja hajukin oli jo niin pukkia! |
 |
| n. 5,5 kk ja btw, jo isäksi tulossa! |
 |
| Päkylä-pallerolla kaikki hyvin <3 Ja ehkpä pullatkin uunissa ;) |
Seuraava haaste kesälle oli kun Patelta hajosi metsälenkillä
polvi. Paten toinen polvi oli leikattu jo 2,5 v. sitten ristisiteiden mentyä poikki, ja nyt oli toisen polven vuoro. Leikkaus meni hyvin, samoin kuntoutus
sammalmättäillä. Paten toipuessa seuraava huolenaiheemme oli Lissu. Olin
keväällä käyttänyt sitä eläinlääkärissä jatkuvan ”räkimisen” vuoksi. Lissun
suorituskyky ja hapenotto oli myös jo puolentoista vuoden ajan pikkuhiljaa
mennyt kehnommaksi, eikä se ollut enää pitkään aikaan ollut halukas lähtemään metsälenkeille. Iso tamperelainen eläinlääkäriasema otti Lissusta testejä
ja totesi koiran täysin terveeksi, jopa ikäistään parempi kuntoiseksi (!). Ja siihen räkimiseen määrättiin närästyslääkettä..!! Sisimmässäni tiesin, että diagnoosi oli väärä, ja
että kaikki ei ollut kunnossa, enkä todellakaan sitä närästyslääkettä alkanut koiralle siinä tilanteessa antamaan. Puolentoista kuukauden kuluttua tästä Lissun vatsanalus,
koko nisälinja, alkoi kovettua isoksi yhtenäiseksi laataksi. Vein Lissun uudestaan samalle klinikalle, josta
tällä kertaa diagnoosina oli keuhko- ja nisäsyöpä. Ilmeisesti syöpä oli myös virtsarakossa, sillä Lissu oli jo pitkään joutunut sisällä ollessaan käyttämään Tena Ladyjä, koska sillä tuli usein pissa housuun (eivätkä eläinlääkärissä tähänkään aikoinaan syytä löytäneet). Mitään ei ollut tehtävissä,
suosituksena nopea eutanasia. Viikon vietimme Lissun kanssa vielä kotona leppoisia päiviä ja laatuaikaa, turhia hötkyämättä, kunnes eräänä kauniina päivänä
paikallinen eläinlääkäri tuli kotonamme käymään, ja Lissu sai silitysten ja rakkauden ympäröimänä nukkua ulkona terassillamme ikiuneen <3 Meillä on kylällä erinomainen eläinlääkäri,
ja hän totesi jälkikäteen, että ilmiselvä keuhkosyöpätapaus. Tämä oli itselle
rauhoittavaa kuulla vielä toiselta taholta, ettei mitään olisi ollut enää
tehtävissä.
 |
| Kaikista kaunein <3 Nimensä mukaisesti täyttä kultaa; Pinebulls Chain of Gold "Lissu" 4.1.2006-2.7.2015 |
Eihän tässä vielä suinkaan kaikki. Heinäkuun lopulla Ilona ja
Kukka kohtasivat onnettomuuden, jollaista ei kai kukaan villeimmissä
mielikuvitelmissaankaan olisi ikinä voinut kuvitella tapahtuvan. Ensimmäiset
vuorokaudet taisteltiin hengestä, seuraavat viikot vakavien jälkiseuraamusten
kanssa. Nukuin ensimmäiset kolme yötä vuohelassa, käsi Ilonan vatsan päällä,
jotta tuntisin sen lähes huomaamattoman hengityksen. Seuraavaan kuukauteen en poistunut kertaakaan
kotoa, en kyennyt jättämään vuohia, vaikka akuuttivaihe olikin ohi. Pelkkään hoitamiseen meni kuitenkin se 5-8 tuntia
päivässä. Henkinen stressi ja huoli oli kova, mutta nyt on kaikki kuitenkin hyvin :) Ilonalla ei tosin ole enää korvia ja Kukaltakin palasia puuttuu, mutta jos
jotain sodassa täytyi menettää, niin ehkä sit just korvat <3 Tämä on sellainen
tarina, mikä vaatii joskus oman blogikirjoituksensa. Katsotaan…
 |
| Korvatta, mutta elossa <3 |
Siinähän se kesä sitten menikin :D Syksyllä aloitin myös täysipäiväisen opiskelun, joka omalta osaltaan on nipistänyt tehokkaasti aikaa kaikenlaiselta "ylimääräiseltä", kuten blogin
kirjoittamiselta. Nyt ajattelin kuitenkin ryhdistäytyä tältäkin osin, sillä onhan
tässä tullut taas sohlailtua kaiken näköistä, että pakkohan niitä on
jakaa! :D
Mitäpä meille sitten tässä hetkessä kuuluu..? Hyvää ja näin
pakkasjakson jälkeen sanoisinko freesin vilpoista! J Kaksi edellistä talveahan
ovat olleet hyvin leutoja ja meillä oli tapana pitää mökin paria patteria peruslämmöllä 15 asteessa ja lämmittää leivinuunia
ja pönttistä pari kertaa viikossa, silloin kun muistimme. Syksyllä kuitenkin
päätimme, että tänä talvena emme laita pattereita suotta päälle, vaan lämmitämme vain puilla. Ensimmäinen ”koitos” oli
marraskuun lumimyrsky. Asuinalueemme oli se koviten takkiinsa saanut kolkka Suomen maassa, ja sähköt olivat kaiken kaikkiaan poissa paria tuntia vaille kolme
vuorokautta. Mutta eihän meillä mitään hätää ollut; mökki lämpiää puilla, ruoka
valmistuu puuhellalla, vesi juoksee (siis Petri väliä koti-kaivo-koti), eikä
pelkoa jäätyvistä vesiputkista J
Ainut huolenaiheemme oli 4 täpötäyttä pakastinta ruokaa, mutta sekin huoli ratkesi
kun Petri kävi hakemassa vanhemmiltaan aggregaatin lainaan, ja vuoden ruokamme
pelastuivat J
Meidän elomme jatkui siis lähes normaaliin tapaan koko sähkökatkon ajan, kiitos
omavaraisen lämmön ja veden <3 Monella ”tavallisessa” asunnossa
alkoi tulla jo kylmä ja hätä, mitä ei itse oikein tajunnutkaan kuin vasta jälkikäteen kun oma
elämä oli jatkunut niin tavalliseen tapaan, joskin illat kynttilöiden ja yhden jalkalampun varassa, jolle vedimme aggregaatista virran.
 |
| Pihapiirimme isot männyt joutuivat taipumaan raskaan lumitaakan alla. Isoja oksia tuli mökkiä hipoen rymisten alas. Naapurin metsästä saatiin hakea männynoksia ja pieniä kaatuneita kuusia enemmäkin, ja vuohilla oli herkkupäivät! :) |
Viikko sitten saatiin Suomeenkin taas vihdoin parin vuoden tauon jälkeen kunnon pakkaskelit! Ai että, sellaiset mitä lapsuudesta muistaa kun lumi narskui jalkojen alla, hengitys höyrysi ja posket muuttuivat pakkasessa tulipunaisiksi! Oli myös ihanaa kun sai viedä petivaatteet tuulettumaan koko päiväksi ulos ja kantaa raikkaina illalla sisälle. Pakkasta meillä oli useana päivänä -30 ja koko viikon pysyteltiin vähintään -20 hujakoilla. Pääsimme siis vihdoin testaamaan kuinka tönö lämpiää tosi paikan tullen pelkkien tulipesien avulla. Jo syksyn myötä olimme pikkuhiljaa kuin huomaamatta tottuneet matalampaan sisälämpötilaan, sillä meillä ei koko syksynä ollut sisälämpömittaria. Kun sen sitten vihdoin muistin ostaa ja kotona siihen ensimmäistä kertaa kurkkasin, loksahti leukani varmasti lattiaan, enkä meinannut silmiäni uskoa; mittari näytti +14! Piti mennä keittiöstä katsomaan toista mittaria, mutta samaa lukemaa sekin näytti, joten uskoa piti! :D Petri tuli illalla töistä kotiin ja avasi jostain syystä (=ei mistään syystä) viinipullon, luki pullonkyljestä ääneen viinin tarjoilulämpötilasuosituksen olevan 14 astetta, johon mä totesin, että ai kun sattu hyvin, meillähän on just oikea lämpötila sitten! :P
Suoraan sanottua edelleenkin hämmästelen kuinka minä, joka entisessä paritaloelämässäni pidin kodin sisälämpötilan aina vähintään 23:ssa, koska palelin jos lämpö tippui sen alle, olen ihan oikeasti nykyään sitä mieltä, että paras sisälämpötila on 15-18 astetta (yöllä viileämpi, päivällä lämpimämpi)! :D Tokihan torppa halutessa lämpiäisi yli 20 asteen, mutta meille molemmille tulee hirveä hiki siinä kohtaa, ettei vaan pysty! :D No niin, mutta nämä pakkaskelit pistivät siis ensimmäistä kertaa testiin riittääkö pönttöuunissa ja leivinuunissa poweri tosi paikan tullen. Köökissä meillä on alkuperäinen harva lankkulattia (uudet ekovillat tosin alla) ja rakoinen katto kylmään vinttitilaan. Seinät ovat vain hirttä, jonka päällä tervapaperi ja ulkolaudoitus. Eli hyvin hengittävää, niin kuin mä tykkään ;) Kammari on 50-luvun laajennus, eikä hirttä, ja se onkin remontissa tiiviimmin eristetty. Näillä kunnon pakkasilla ensimmäistä kertaa huomasi, että melkoinen hujakka kävi lattianrajassa ja nurkissa, mutta eihän se mitään, kaksia villasukkia pidän kotona muutenkin J Kun lämmitimme kaikissa tulipesissä pari pesällistä joka päivä, saimme päivälämpötilan pysymään 18 asteen hujakoilla. Aamuksi lämpö oli tippunut 13-15 asteeseen. Oikein jees siis. Kumpikaan ei palellut. Nyt voi sanoa talvelle, että c’mon, bring it on!! Vähintään -40 ens kerralla, jotta saadaan vähän haastetta kiitos! ;)
 |
| Vanhat keinot ovat usein parempia kuin pussillinen uusia. Ovenraosta tuuli niin että tukka hulmusi, mutta kun täräytti vanhan sijauspatjan nauloilla hirsiseinään niin eipä tuule enää! |
Kanat ja vuohet joutui pahimmat pakkaset pitämään sisällä.
Vuohet lähinnä Ilonan korvannysien vuoksi, etteivät vain palellu. Tein Ilonalle
tosin myssyn vanhan vuorellisen hupparini hupusta, jotta uskalsin päästää vuohet vähäksi
aikaa ulkoilemaan kun oltiin enää reilussa parissakymmenessä pakkasasteessa.
Vuohela meillä on eristetty, mutta siellä ei ole lämmitystä. Toki sinne
patterin tai lämpölampun olisi voinut kantaa, mutta kun pidimme ovet kiinni ja ripustimme ovien
eteen vanhat matot roikkumaan ja vuorasimme karsinat oljilla, niin vuohet pärjäsivät kyllä, vaikka selvästi pakkasen puolelle sisälläkin meni. Pikkuisen kylmästä ei vuohi kuitenkaan kärsi. Päinvastoin jos liian lämpimässä tottuu olemaan niin silloin vuohet eivät kasvata kunnon talviturkkia ja sairastuvat helposti. Pakkasilla tärkeää
on tarjota vuohille kolme kertaa päivässä lämmintä vettä, joka tietenkin
lämmittää, mutta pitää myös pötsin toiminnan kunnossa.
 |
| Talvi-Kukka |
 |
| Ilona "Robin Hood" |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti