Taikaliemiä ja muita keitoksia :)

Luonto tarjoaa perinteisesti aika kovia juttuja terveyden ja hyvänvoinnin ylläpitoon. Yrteistä itsekasvattamalla ja luonnosta keräämällä saa haudutettua monenlaista teetä. Näistä löytää paljon tietoa eri yrttikirjoista. Itselläkin tämä on skarppauksen kohde, sillä olen ennenkaikkea kahvi-, en teeihminen. Yrttejä käytän lähinnä tuoreena vihersmoothieissa ja kesäisin syön salaattina. On kuitenkin yksi tee mistä minäkin pidän ja mitä olen jo kuusi vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti keitellyt; pakuritee. Maustan sen yleensä lakritsinjuurella, toisinaan inkiväärillä. Toisinaan keitän kahvini pakuripohjaan ja jäähdytettynä käytän pakuriteetä marja-/vihersmoothieissa.

Pakurin lisäksi upea kansallispuumme koivu tarjoaa tähän aikaan vuodesta toista superjuomaa; mahlaa. Mahla puhdistaa ja energisoi kehoa, ja on aivan älyttömän hyvänmakuinen raikas juoma! Meidän on pitänyt jo monena keväänä juoksuttaa mahlaa, mutta kun mä suhtaudun niin mahdottoman tunteellisesti noihin puihin niin en ole hennonut pihakoivuihin reikää porata...  Tänä vuonna sitten totesimme, että kun kiitollisuudella ja luvalla ottaa, niin koivu antaa mielellään :) Olemmekin nyt jo reilun viikon herkutelleet mahlalla päivittäin. Helposti tulee sellaisenaan litra tai enemmänkin juotua, ja pirtelön pohjana menee mahlakin oivallisesti. Monta litraa olemme myös tätä herkkua pakastaneet. 

Mahla sisältää tärkeitä vitamiineja, hiven- ja valkuaisaineita, sekä jopa entsyymejä. Mahlan on todettu edistävän mm. maksan ja munuaisten terveyttä. Nykyaikana maksa ja munuaiset ovat aikamoisen kuormituksen kohteena, joten itse pidän tärkeänä säännöllisesti puhdistaa maksaa ja munuaisia eri tavoin. Mahla voikin jatkossa olla tähän tarkoitukseen hyvä huhtikuinen juttu :) Entisaikaan ihmiset voimaannuttivat itseään ja kehoaan mahlanjuonnilla talven jälkeen. Mahlaa on käytetty myös lääkkeenä mm. reumaattisiin oireisiin. Mahlanjuoksuttamisessa on hyvä muistaa, ettei se kuulu jokamiehen oikeuksiin, eli jos et omalta tontilta juoksuta niin kysy lupa maanomistajalta. Hyvä vaihtoehto juoksuttamiselle on myös katkaista puun oksa, jolloin runkoon ei tarvitse reikää porata.

Suomen luonnolla ja metsän puilla on tarjottavana meille myös eräs toinen huikea juoma, joka on ehkä mahlaa vähän tuntemattomampi. Juoman nimi on "keppisoppa", tai miksei sitä havupuujuomaksikin voisi kutsua, jotenkin kivempi nimitys :) Keitokseen tarvitaan kolmen eri havupuun, katajan, männyn ja kuusen pieniä oksia. Keppisoppaa suositellaan hauduttamaan tuoreista oksista, mutta itselleni kun on korkea kynnys katkaista puusta oksaa, niin olen keitellyt keppisoppaa lähinnä tuulisen päivän jälkeen puista alastulleista oksista. Jälleen on hyvä muistaa, ettei oksien katkominen kuulu jokamiehen oikeuksiinkaan. Itse en ole juomaa nyt aikoihin keitellyt, mutta ostettuani tämän nykyisen kotimme ja tonttia raivatessamme keittelin soppaa usein. Tapanani oli valmistaa aina iso annos kerrallaan. Keräsin ensin kasan pieniä katajan, kuusen ja männynoksia ja pätkin ne noin 10 sentin pituisiksi. Määrästä vähän vaikea sanoa, sopivasti :) Sitten keitin 10 litraa vettä ja kaadoin havujen päälle. Lisäsin 1 rkl merisuolaa ja annoin muhia pari vuorokautta kannen alla, jonka jälleen siivilöin ja pullotin juoman ja siirsin jääkaappiin kylmään. Todella vahvasti energisoivaa ja aivan huikean hyvänmakuista janojuomaa, suosittelen! :P Kaupoissa myytävän rannikkomännystä valmistettavan havupuu-uutejuoman nimeenhän monet vannovat erilaisia vaivoja hoitaessaan, mutta ko. juoma on hinnakasta. Uskaltaisin väittää, että tässä omassa havupuujuomassa on aikalailla samat vaikuttavat aineet (ravintoaineita, antioksidantteja), erona vain ilmainen hinta :)

Toinen huikea keitos, mitä olen jo muutaman vuoden valmistanut säännöllisesti on luuliemi. Luuliemeä en varmasti voi tarpeeksi ylistää! Yritän pitää oman tarinani kuitenkin lyhyenä, sillä lontooksi löytää paljon tarkentavaa tietoa googlaamalla "bone broth". Luuliemi kuuluu näihin vanhoihin "uudelleen tulemisiin", entisaikaanhan keitonkeittely luineen päivineen oli normaalia ruuanlaittoa, mistä kansa sai mineraalinsa ja hivenaineensa. Se oli ennen hermomyrkkyä nimeltään natriumglutamatti, mistä nykyiset "luuliemet" (=lihaliemikuutiot) koostuvat :P (Pieni tietoisku väliin; natriumglutamaatilla on monta peitenimeä, joista yksi on hiivauute, jolla nimellä natriumglutamaatti on "häivytetty" ainakin osaan lihaliemikuutioista). Luuliemi sisältääkin huikeat määrät luustomme ja hampaidemme, itseasiassa koko kehomme hyvinvoinnille tärkeitä mineraaleja kuten magnesiumia, kalsiumia, kaliumia, rikkiä ja fosforia. Lisäksi se sisältää aminohappoja kuten arginiinia, glysiinia ja proliinia. Suolistomme ja nivelemme kiittävät luuliemen glutamiinista ja ihomme runsaasta kollageenista.

Yksinkertaisuudessaan luuliemi keitetään isossa kattilassa hyvälaatuisista luista. Itse teen liemen yleensä joko hirvenluista tai omista kukonpojista. Jonkun verran käytän myös luomulampaan ja luomuhighlandin luita, ja silloin tällöin kalanruotoja. Itse pidän tärkeimpänä, että eläin on luonnollisesti ruokittu (nauta mielellään korsiravinnolla, ei väkirehulla). Erinomaista on luuydin, mutta kaikista luista irtoaa kyllä mineraaleja. Luita ja kalan perkuujätteitä voi kysyä kauppahalleista ja monen rekon kautta luita myös lihantuottajien kautta, jos tuttuja metsästäjiä ei ole.

Luuliemestäkään minulla ei herkullista kuvaa ole, joten olkoon kuvituskuvana tässä kuva pääsiäisestämme, jota vietimme hyvien ystävien kanssa ylikypsää karitsanviulua, mehumäski-siemenkräkkereitä, omaa pestovuohenjuustoa, salaattia ja munia herkutellen. Sangen toimiva setti ja lampaanluista vielä keittelin yhdet luuliemetkin :)

Naudan- ja hirvenluut vaativat pidemmän keittoajan kuin kana tai kala. Itse keitän niitä aina jopa kahteen vuorokauteen asti, mutta keittämisen aikana käytän kattilasta liemeä jatkuvasti ja lisään sekaan vettä tarvittaessa. Kananluille riittää hyvin puolen vuorokauden keittoaika ja kalalla muutama tunti. Keittoon voi laittaa myös juureksia ja yrttejä, ja lopuksi maustaa merisuolalla. Moni lorauttaa keittämisen alkuvaiheessa kattilaan myös omenaviinietikkaa, jonka happamuuden ansiosta luista irtoaa paremmin mineraaleja. Itsekin teen näin aika usein, ainakin silloin kuin muistan :) Mikäli pitkä keittoaika hirvittää, vähentää painekattila keittoaikaa huomattavasti. 

Alunperin aloin keittelemään luuliemeä Patelle, sillä Patella on nivelrikkoa, joka tietysti ajan myötä pahenee, varsinkin nyt kun sen molemmat polvet on leikattu. Ehdin pari vuotta syöttää Patelle kalliita nivelvalmisteita lisäravinteena, vaikka nähdäkseni koira ei niistä apua saanut. Eläinlääkärillä oli tarjota vain kortisonihoitoa, joka itselleni on aikalailla se viimeinen vaihtoehto. Olikin onni, että löysin luuliemen, jolla Paten ontumiset loppuivat kolmeksi vuodeksi tyystin! Turvotan Paten nappulat aina liemeen, jolloin se saa päivittäin jopa puoli litraa luuliemeä. Viime viikkoina Paten nivelrikko on ilmeisesti aiemmin leikatussa polvessa pahentunut kun koira on alkanut taas roikottaa jalkaansa, mikä on tietenkin erittäin huolestuttavaa :( Voin kuitenkin lämpimästi suositella luuliemeä niin ihmisen kuin eläintenkin nivelvaivoihin. Aloin hyvin pian itsekin käyttämään luuliemeä lähes päivittäin, sillä nivelet ovat myös oma heikko kohtani. Parhaimmillaan luuliemi on keittojen ja kastikkeiden pohjana, mutta on ihan herkullista juotavaa lämpöisenä sellaisenaankin. Koin hyvin pian luuliemen olevan itsellenikin hyödyksi ja se onkin jo kolmisen vuotta pysynyt vahvasti ruokavaliossani.

Muita ylistämiäni ja päivittäisessä käytössä olevia juomiamme ovat fermentoidut juomat kombucha (vanhempi sukupolvi tuntee nimellä volgansieni), maito- ja vesikefiiri. Näistä löytää netistä hyvin tietoa, joten lyhyesti vain, että kyseessä on erilaiset bakteeri- ja hiivasymbioosit, jotka saavat sokeria ravintonaan käyttäen fermentoimalla aikaiseksi erittäin terveellistä ja probiootti- ja entsyymirikasta juomaa. Ylläolevassa kuvassa on vesikefiirin siemeniä. Vesikefiiri elää sokerivedessä, itse käytän ruokosokeria, joka värjää muuten läpikuultavat siemenet hieman ruskeansävytteisiksi. Siemenet syövät sokerin ja lopputuloksena on herkullinen juoma :) Kun valmiin juoman maustaa lorauksella mehua ja jättää juoman vielä vuorokaudeksi tai pariksi korkki kiinni huoneenlämpöön, kehittyy pulloon runsaasti hiilihappoja. Me otetaankin aina saunalimsat mukaan pesulle lähdettäessä :) Monet ihmiset ostavat järkyttävän hintaisia probiootteja purkista, voimatta tietää onko purkin sisällöstä kukaan oikeasti enää edes elossa, kun voisivat itse hapattaa pienellä vaivalla edullisesti näitä herkullisia superjuomia... ;)

Alapuolen kuvan vasemmassa purkissa testierä, jossa testasin valkoista sokeria. Ei tykännyt vesikefiiri, rupesi ruokalakkoon ja neste pysyi sokerivetenä. Keskimmäisessä ja oikeanpuoleisessa kuvassa kahta eri kantaa vesikefiiriä, toinen isompaa raetta, toinen pienempää. Molemmat luomuruokosokerissa ja tyytyväisinä :)

Maitokefiirillä hapatan luonnollisesti vuohenmaitoa. Se onkin tolkuttoman hyvää ja varsinaista terveysruokaa, josta pitävät meillä ihmisten lisäksi niin kissat, koirat kuin kanatkin :) Valmiissa kefiirissä ei ole enää laktoosia, sillä kefiirinsiemen käyttää hapattamisprosessissa maitosokerin ravinnokseen. Vielä hienompi ominaisuus kefiirinsiemenessä on, että kefiirin sisältämät entsyymit pilkkovat kaseiinia. Vau! Kaseiiniahan on monille ongelmallinen, myös itselleni. Lehmänmaidon kaseiinipitoisuus on luontaisesti korkeampi kuin vuohenmaidon, ja omalla kohdallani huomasin, ettei edes kyytön raakamaito oikein itselleni sopinut, vaan aiheutti limaisuutta ja turvotusta. Vuohenmaitokefiiri ei ilokseni ole vastaavaa aiheuttanut :) 

Kombucha-otusta kutsutaan nimellä scoby (symbiotic colony of bacteria and yeast). Scobyt elävät teevedessä (vihreää teetä tai mustaa teetä) ja käyttävät lisättyä sokeria ravinnokseen. Ne muovautuvat lasipurkin suuaukon mukaan ja paksunevat mitä kauemmin juoman annetaan fermentoitua ja mitä kauemmin samaa scobya käyttää. Uuteen satsiin alkaa kehittymään aina uusi scoby ohuena lättynä purkin suuaukolle ja alkuperäinen scoby (emo) painuu pohjalle. Allaolevan kuvan emo (pieni tumma) ja sen poikanen (vaalea lätty) ovat koominen esimerkki siitä miten monenmoisen näköisiä voivat scobyt olla. Vähän on kieltämättä omena kauas puusta pudonnut :P Alapuolen jötkäleet ovat jo vähän turhan isoja scobyja käyttää kombuchan tekoon, mutta ovat niin komeita, etten henno pienemmäksikään leikata :) Viimeinen kuva esittää kombuchahotellia. Siinä säilötään ylimääräisiä scobyja siltä varalta, että satsi menisi joskus pieleen. Kombuchalla on sellainen maine, että se homehtuu suht. herkästi, mutta minulla ei yksikään scoby ole ikinä homehtunut. Hygienian kanssa pitää toki olla tarkkana.

Vielä pitää eräs elämäneliksiiri mainita; itsepuristetut mehut, naam! Pyrimme suosimaan ruuanlaitossamme omavaraisuutta kaikessa missä mahdollista, minkä vuoksi mehujemme pääraaka-aine on yleensä porkkana. Yleensä puristan joukkoon myös punajuurta, koska sitäkin kellarista riittää aina pitkälle kevättä. Itseasiassa tänä vuonna juurekset riittivät niin hyvin, että porkkana on vasta loppumassa ja punajuurta on edelleen melko runsaasti. Laitan mehuun joka kerta myös luomuinkivääriä (ei kiinalaista!) ja yhden luomusitruunan. Muuten sitten vaihtelevasti vihreää, kuten lehtikaalia, selleriä tai keräkaalia. Toisinaan laitan sekaan myös omenan tai perunaa. Kippis!