keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Siitä se ajatus sitten lähti :) Mutta mistä?

Maalle muuttamisen hinku tuli minulle itsellenikin vähän "puun takaa". Vielä muutama vuosi sitten toitotin, että minä tulen aina asumaan jonkun isomman kaupungin läheisyydessä, huolettomasti rivitalossa. Hah! Onneksi ihminen muuttuu ja menee elämässään eteenpäin :) Joku saattaisi sanoa, että taaksepäin, mutta sellaiset ihmiset elävät vielä maailmakuvassa, joka on auttamattomasti tulossa määränpäähänsä. He uskovat vielä, että nykyinen maailmanmeno voi jatkua loputtomiin. Luonnollisiin arvoihin palaaminen näkyy onneksi voimakkaasti jo omassa sukupolvessani.



Se oli syksy 2009 kun aloin mökkiäni etsimään. Hakusassa oli pieni hirsirunkoinen mummonmökki. Suurimpina kriteereinä oli, ettei mökkiä olisi aivan piloille remontoitu, ts. vuorattu muovilla tai vedetty vesijohtoja ja rakennettu sauna- ja suihkutiloja sisälle. Hirsitalo elää jatkuvasti, joten myöhemmin rakennetut suihkutilat tietävät usein ongelmia. Muita tärkeinä pitämiäni asioita olivat leivinuuni ja pönttöuuni, sekä rakentamaton vintti. "Rakentamaton vintti on vanhan talon keukot", pitää sisällään tärkeän totuuden. Tuon ajan rakennustekniikka oli suorastaan nerokasta, jos nykyajan hometalorakentamiseen vertaa ;) Viimeisenä kriteerinäni oli, että tontilla oli luonnollisesti oltava kaivo tai lähde, koska kunnan vesijohtoverkostoon kuulumattoman talon kuitenkin halusin. Tämä ennen kaikkea siksi, että haluan juoda ja peseytyä vain puhtaassa ja kemikaalittomassa, elävässä vedessä. Jo ennen mökkini ostoa olin parin vuoden ajan hakenut kaiken juomaveteni lähteeltä. En myöskään halunnut ongelmia talvisin jäätyvistä vesiputkista, tai kosteusvaurioita hirsitaloon myöhemmin rakennetuista suihkutiloista.


Kaivo kyllä oli, mutta kunto oli vähän arveluttava ;)
Nyt meillä juodaan tutkitusti hyvälaatuista pohjavettä :)
















Ensimmäinen mökki, mitä kävin katsomassa, on itseasiassa nyt kotimme :) Kävin välissä katsomassa kyllä useita muitakin mummonmökkejä, mutta kun kahdeksan kuukauden kuluttua ajoin uudelleen sen ensimmäisen mökin pihaan, tiesin heti, että tämä se on! Mökki oli ollut kylmillään ja asumaton jo 25 v., joten ehkä juuri sen takia se kattoi kaikki vaatimukseni ;) Ainoastaan tontti on aivan liian pieni, vain 4000 neliötä, ja minä kun haaveilin kuitenkin useammasta hehtaarista ja omasta metsästä <3 Isompi tontti olisi mahdollistanut myös parin lehmän pidon, mutta se ei tässä ole mahdollista. Toisaalta noissa vuohissakin on jo ihan tarpeeksi ;) Ja mökkimme takaa avautuu ihana taikametsä, vaikkei oma olekaan :)


Tästä lähdettiin :)


Neljä kesää mökkiä ja tonttia on nyt laitettu. Paljon on jouduttu tekemään ja teettämään, mutta uskaltaisiko sanoa, että nyt on kaikki valmista. Mökki on rempattu ja ajansaaton vauriot korjattu. Lattiat revitty auki ja pohjia myöten tehty uusiksi, hirret ja lautalattiat otettu esiin, ikkunanpokat maalattu ja uudelleen lasitettu. Vanha ulkovuoraus revitty alas ja vielä vanhempi otettu esiin. Tontti raivattu ja kasvimaa perustettu. Marjapensaita ja hedelmäpuita istutettu. Kanala, vuohela ja ulkorakennus/liiteri rakennettu.



Kalsean latexin alle oli jätetty vanha punamultalaudoitus, jonka päätimme uudelleen rimottaa ja punamullata


Petri tuli kuvioihin vasta kun olin jo päättänyt muuttaa mökilleni heti kun se vain olisi mahdollista. Kun sitten ilmoitin, että muutan nyt mökilleni, ei itselläni ollut vaihtoehtoa. Olin kuitenkin onnellinen, että Petri ilmoitti muuttavansa kanssani <3 Eihän toki ollut itsestäänselvää, että toinen haluaisi jakaa unelmani ja elää sitä kanssani. Emme kumpikaan pelänneet kantovettä tai ulkohuussia, pikemminkin ne tuntuivat olevan ongelma ja huoli muille puolestamme ;) Ero ajattelussa tuleekin siinä, että meille se kantovesi ja ulkohuussi ovat arvoja, eivät rasitteita <3

Koti <3


Kaikki lähtee ajatuksesta. Uskalla toimia sen mukaan <3 Ohita muiden epäilyt, älä anna muiden ihmisten ajatusten vaikuttaa omiisi! Luo elämäsi omilla ajatuksillasi, älä muiden <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti